Lumettomana talvena, muutama viikko ennen joulua, Joona eksyy ja päätyy
Hukkajoelle Amandan ja Doran hoiviin. Hukkajoki on mitättömän pieni
kylä, mutta olennaisempaa kuin ihmiset tai talot on tummavetisenä
virtaava joki itse ja koski, jonka yli kulkee silta.
Joonalla ei ole
elämässään muuta kuin musta koira Taika, Amandan elämässä on liikaa
kadonneita ja kuolleita, Doran elämässä mikään ei ole varmaa, eivät
eteen osuvat hahmot eikä edes Dora itse. Joki tarjoaa vastauksen
kaikkeen. Se kaappaa mukaansa niin sielut, koirat kuin muistotkin. Kun
ihminen katoaa, lakkaako hän kokonaan olemasta?
Tiina Raevaaran toinen romaani on mysteeritarina, jonka huima
kerroksellisuus vain kiihtyy loppua kohti - kuin virtaus Hukkajoen
koskessa. Kuoleman pelko ja kaipuu, menneisyys, ikävä ja unohdus
lomittuvat hengästyttävän kauniiksi, surrealismilla maustetuksi
kertomukseksi, jossa tärkeintä on lopulta rakkaus.
"Kummallinen tarina, jonka pääjuonesta en oikein päässyt kiinni, oliko tässä edes juonta? Jotenkin kirja on vain täynnä pohdintaa, muutaman erilaisen hahmon esittelyä, heidän elämäänsä ja lisää pohdintaa. Lukiessaan sitä huomasi kuinka kaikkien hahmojen elämät nitoutuivat tavalla tai toisella yhteen, mutta siihen se jäi. Kirja sisälsi rutkasti vertauskuvia, surua, pelkoa ja kaikkea siltä väliltä. Minusta tämä oli todella sekava enkä päässyt kirjasta perille missään vaiheessa. Kerronta saattoi vaihtua mitä kummallisimmissa kohdissa aivan toisen hahmon näkökulmaan ja sitten sitä oltiin sekaisin. En tiedä pääsisikö kirjan perimmäisestä ideasta perille jos lukisi teoksen toiseen kertaan, mutta suoraan sanottuna moinen ei edes houkuta."
ARVOSANA: 7
