maanantai 22. kesäkuuta 2026

Liv Zander - Shadows so Cruel

Duologian toisessa osassa Galantian sydän on särkynyt ja hänellä on petetty olo. Samalla hän löytää itsestään uusia puolia, joiden kanssa on opeteltava elämään. Pian hän myös saa tietää, että Malyrin ja hänen polkunsa ovat lähempänä toisiaan kuin hän aiemmin luulikaan. Ongelmana on vain se, että hän ei voi sietää miestä enää lähellään...

Jesh! Viimein sain taas yhden sarjan päätökseen. Olen kauhean vauhdikas aloittamaan kaikkia sarjoja, mutta pitäisi joskus lopetellakin niitä. Kuuntelin tästä ensimmäisen osan joskus muinoin kun vasta aloittelin englanninkielisten äänikirjojen lukemista ja tuolloin olin ihan pihalla kun tuntui, että puolet asioista menee ohi. Ja nyt huomaan, että englannintaito on todellakin kehittynyt koska tämän kuuntelussa ei ollut mitään ongelmaa, joten rohkeasti englanninkielisten äänikirjojen pariin jos yhtään kiinnostaa. Siinä se taito karttuu samalla! Nämä on lähes poikkeuksetta timanttia. Mutta niin, ei tämä duologia jotenkin ole itselle mikään ilotulitusten huipentuma. Se on ihan viihdyttävä, mutta jokin siitä puuttuu. Tämä sarja on siitä hyvä, että tässä keskitytään myös juonenkehitykseen eikä rietastella sivutolkulla, joskin tässäkin osassa nähtiin myös se puoli. Niinhän sitä aina näissä synkemmissä tuotoksissa. Malyr otti jälleen hermoon kuten muistaakseni ensimmäisessäkin osassa, mutta ilokseni hän alkaa vähän muuttua siedettävämmäksi tarinan edetessä. Sabien taas on aika hajuton ja mauton persoona. Loppua kohden vähän kuohahtaa ja siellä tapahtuu erikoinen juonen suunta, joka sai minut vähän tiristämään itkuakin. Erilainen fantasia, ei mikään super synkkä vaikka synkkiäkin elementtejä löytyy, romantiikan roihua useampaankin suuntaan. En ehkä toista kertaa jaksaisi enää näihin uppoutua, mutta on sitä huonompaankin tutustuttu tässä kirjamatkan varrella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)