Bloodwing Academy

Briar Boleynin synkkä romantasiasarja sukeltaa vampyyrien maailmaan ja kouluun, jossa hierarkia kukoistaa. Se on vampyyrien ja etuoikeutettujen kuolevaisten koulu. Vampyyrien maailmaa hallitsee neljä sukua, joiden jälkeläiset ja alamaiset ovat yksi toistaan vallanhimoisempia. Puolikeiju Medra Pendragon päätyy vampyyrien maailmaan. Hänet pelastaa Drackharrown suku ja suvun johtaja päättää liittää Medran yhteen veljenpoikansa Blaken kanssa. Hänellä on suunnitelmia Medran varalle ja hän aikoo pitää tytön vaikutuspiirissään.

Kirjailijan kotisivut

Kirjat:

1. On Wings of Blood

2. The Bond that Burns

3. The Wings that Bind

4. With Hearts of Flame (ilm. 03/2026)

On Wings of Blood

Puolikeiju Medra Pendragonilla ei oikein suju. Hän päätyy vampyyrien maailmaan ja hänet päätyy pelastamaan metsän siimeksestä Drackharrown suvun ylimielinen poika, Blake. Eikä siinä vielä kaikki, suvun johtaja päättää liittää heidät yhteen. Medra on lohikäärmeratsastajien sukua ja vampyyrien suvun johtaja kuvittelee hyötyvänsä siitä, että hän pitää Medran lähellään. Yhteiselo Blaken kanssa ei lähde sujumaan hyvin koska he molemmat tuntuvat vihaavan toisiaan sydämensä kyllyydestä ja kaiken lisäksi Medra lähetetään vampyyrien kouluun. Hän tajuaa, että Blaken lisäksi hänellä on vielä edessään koulusta selviäminen, jossa heikkoutta ei sallita ja yksikin virhe voi olla kohtalokas.

Suosituksesta aloin kuuntelemaan tätä Storytellissä, koska teki mieli vielä upottautua johonkin romantasian tapaiseen. Säpäkkä Medra päätyy vampyyrien kouluun, jossa kieltämättä on vähän Harry Pottermaista vibaa kaikkine elementteineen, mutta ei tästä pehmoista Potteria saa kyllä tekemälläkään. Täytyy sanoa, että valtaosa tästä kirjasta oli yhtä taistelua. Harkitsin jo pari kertaa, että lopetan tämän kesken koska minusta tuntui ettei juoni ja tarina oikein lähtenyt etenemään mihinkään vaan valtaosa keskittyi Medran pööpöilyyn pitkin wannabe-Tylypahkaa ja kiukkuiluun Blakea kohtaan kun taas Blake ei edes yrittänyt saada heitä millään tasolla tutustumaan toisiinsa vaan juroili taustalla milloin missäkin. Harvoin minä vihaan mitään hahmoja, mutta tästä tarinasta löytyi kyllä useampikin hahmo, joita vihata, kuten esimerkiksi Medra itse. Hetki tuon tyypin seurassa ja olisin valmis hyppäämään kalliolta. En tiedä onnistuiko kirjailija vaan näiden pahiksiensa luomisessa, mutta vihaan myös heitä kaikkia täydestä sydämestäni. No, loppua kohden alkaakin sitten tapahtua ja tunnelma muuttuu. Taisin kiljaista jo silloin, että "vihdoin". Pääpari alkaa vähän tutustumaan ja kommunikoimaan toistensa kanssa ja juonikin alkaa edetä. Pari ihan tyydyttävää juonikuviotakin sieltä löytyi. Romantiikan läiskeellä tässä ei herkutella, ja tarinasta löytyy jokunen synkkä elementti, mutta en osaa edelleenkään päättää pidänkö tästä vai en. Hiukan kyllä kiusallisen mielenkiintoiseen kohtaan tämä jäi, että... ehkä mä joskus kuuntelen toisen osan. Korotan tähdet kolmoseen ihan vaan kirjan viimeisen parin tunnin takia.

The Bond that Burns

Medra on yllättäen herättänyt jotain muinaista ja voimakasta, ja sen vuoksi saa niskaansa lisää epäilyä ja uhkailua. Tytön takana juonitellaan toinen toistaan ahkerammin. Samaan aikaan Blaken ja Medran jo ennestään hauras "aselepo" ontuu. Siinä missä Medra koettaa vahvistaa istseään tulevaisuuden varalle ja tutkii vanhoja kirjoja saadakseen tietää lisää menneestä, Blake ilkeilee minkä ehtii ja saa tietää, että hänessä on jotain enemmänkin kuin suvun vahva nimi.

Ensimmäinen osa ei oikein sisällöllään vakuuttanut, mutta se loppui niin jännään kohtaan, että oli pakko tarttua toiseen osaan piakoin, että ei unohda edellisen tapahtumia. Tässä kirjassa alkaakin tapahtua jo alussa hiukan enemmän kuin ensimmäisessä, mutta myös tämä laskeutuu tasaisempaan kerrontaan piakoin. Medra on kyllä hetkeen ehkä raivostuttavin päähahmo joita tiedän. Puolet kirjasta hän jatkoi kiukkuiluaan ja halusi ymmärtää mahdollisimman paljon asioita väärin, jotta voisi jälleen räjähtää valitulleen Blakelle. Blake taas yritti hiukan katsoa peiliin, mutta yritykset ontuivat alituiseen. Loppua kohden hän alkaa saada itseään vähän ruotuun. Jos joku haluaa kunnon enemies to loversia, jotka tappelevat kirjasta toiseen niin tästä sitä löytyy. Sivuhahmot olivat ihan viihdyttäviä, etenkin tämä Drackharrown "tupaan" kuuluva nainen, en nyt muista nimeä, joka rivoili menemään miten sattuu. Ja tietenkin Neville, ah, pieni Neville. Tässä kirjassa juoni etenee, vampyyreista ja heidän kyvyistään paljastuu lisää ja myös pääpari hautaa välillä sotakirveitään ja pääsee hiukan pussailun makuunkin. Loppua kohden nostetaan taas höyryjä ja alkaa tapahtumaan sitten ihan urakalla. Loppu oli tässäkin kirjassa lähes parasta antia. Ja tietenkin, koska en ole luovuttaja ja olen utelias niin haluan tietää miten tämä kaikki päättyy. Vaikka kirjassa on paljon ärsyttäviä asioita niin yhtä kaikki tässä on ihan mielenkiintoinen maailma ja juoni. Sellaiselle perus vampyyrien, lohikäärmeiden ja keijujen rakastajalle tämä on sellaista omintaan pienellä ripauksella romanssia ja sitäkin suuremmalla määrällä draamaa ja moraalisesti harmaita vampyyreja.