Jennifer Armentrout - Kultaluinen kruunu

Poppy on saanut hiukan tietää itsestään ja siihen mihin hän pystyy, mutta kaikki eivät ole mielissään hänen kyvyistään ja siksi hän on jatkuvassa vaarassa minne hän meneekin. Atlantian ja Soliksen veriset salaisuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua ja Poppyn on ystävineen raivattava tiensä kohti vääjäämätöntä päämäärää. Veren ja tuhkan kuningatar uhkaa rauhaa ja Poppyn on taisteltava yhdessä Casteelin kanssa pelastaakseen Atlantian, mutta myös toisensa.

Kaikki muut kirjaprojektit piti tottakai siirtää hetkeksi sivuun kun tämä saapui perjantaina kotiovelle. Nyt on tullut aika paljon luettua ja kuunneltua englantia niin olipa terapeuttista lukea ihan suomenkielistä kirjaa vaihteeksi. Kyllä se vaan on niin paljon helpompaa kun ei tartte ajatella, voi vaan lukea. Tämähän sai minut itkemään jo alkumetreillä sattuneista syistä, tarina alkoi aika... krhm... vauhdikkaasti heti alussa. Tämä kirja itketti, nauratti ja hymyilytti vuoron perään. Aina kun luuli vähän saavansa armoa niin uutta tapahtumaa tuli eetteriin ja niin sitä taas mentiin. Pidin tämän kirjan spicystä ja siitä, että tässä kutkuteltiin mielihyvähermoja myös mahdollisen positiivisen kolmiodraaman tyyliin, joka sai posket punoittamaan. En panisi pahakseni jos tämä kuvio etenisi (kjeh). Mutta niin, tässä kirjassa Poppyn kuviot selkeytyy ja saamme tietää vähän mikä hän on naisiaan. Monia salaisuuksia paljastuu ja asioita selkeytyy, huh, melkoinen juonitteluiden verkko tosiaan! Rakastin sitä miten Poppysta tuli kirjan edetessä kunnon tulisielu, jonka nenälle ei hypitä. Tarina soljui taas eteenpäin hyvin mukavasti ja ongelmitta, tylsistymättä kertaakaan ja loppu olikin sitten taas sellaista tykitystä, että huhuh. Miten ihmeessä sitä jaksaa odottaa ensi vuoteen, että saa tietää miten tämä jatkuu? Vahva suositus!