Carissa Broadbentin luoma fantasiamaailma on julma ja karu, yksikin virheliike ja se voi olla viimeisesi. Tämä sarja kertoo Orayasta, joka on vampyyrin kasvattama, mutta hän käyttää aikansa juuri heidän lahtaamiseensa. Tarina vie hänet Kejariin, turnaukseen, jossa armoa ei anneta. Siellä hän tutustuu komeaan Raihniin ja hänen pirteään ystäväänsä Mischeen eikä mikään ole kuin ennen. Kirjan suomennosta ei ole saatavilla kuin e-kirjana.
Kirjailijan kotisivut
Kirjat:
1. The Cerpent and the Wings of Night (suom. Käärme ja yön siivet, 2025)
2. The Ashes and The Star-Cursed King (suom. Tähtien kiroama kuningas, 2026?)
Käärme ja Yön siivet
Bookbeatilla oli tarjous euron kuukaudesta niin päätin ottaa sen ja lukaista tämän pois kun se oli eksynyt omalle lukulistalle. Kyse on siis e-kirjasta, että tätä ei ilmeisimmin konkreettisena kirjana mistään saakaan. Käärme ja Yön siivet on ensimmäinen osa kaksiosaisesta Nyaxian kruunut-sarjasta. Se kertoo säpäkästä ihmistytöstä nimeltä Oraya, jonka löysi lapsena ja jonka on kasvattanut mahtava vampyyrikuningas Vincent. Oraya on oman tiensä kulkija, joka ei mielestään kuulu ihmisten eikä vampyyrien maailmaan ja aikaansa hän viettää tappamalla vampyyreja pimeillä kujilla. Oraya päättää osallistua Kejariin, turnaukseen, jonka järjestää itse kuoleman jumalatar.
Noh, minkälaista onkaan koettaa selviytyä raa'asta moniosaisesta turnauksesta ainoana ihmisenä kaikkien vampyyrien seassa? Ei kovin helppoa. Vampyyrit ovat jakautuneet erilaisiin klaaneihin ja heidän välillään on jo muutenkin vuosikausia kestänyttä kränää. Turnauksessa Oraya tutustuu mystiseen rishan-klaanin Raihniin sekä tämän ystävään, helposti lähestyttävään Mischeen ja kolmikko sopii aluksi hyvinkin hauraan aselevon ja lyöttäytyy yhteen taistellakseen tiensä kohti voittoa. Veri ja mätä roiskuu, ruumiinosat lentelee ja tapahtumaa riittää sivulta toiselle, se on varmaa. Kirjailijan luoma maailma on täynnä julmuutta, taikaa ja jumalolentoja. Olihan sinne tottakai saatu ripaus romantiikkaa ja kuumia kohtauksia, että ei ihan tyhjän päälle jääty. Tarina oli minusta ihan mielenkiintoinen ja hyvä itsessään, mutta en tiedä, itse teksti oli minusta äärettömän pökkelöä. En tiedä onko jo kirjailijan oma tyyli vähän erilaista vai onko tämän suomentaja tehnyt työnsä pienessä sihneessä, mutta jotenkin kerronta oli, noh... sitä pökkelöä. Minä-perspektiivin käyttö jotenkin häiritsi tässä tarinassa, jotenkin kirjan tyyli oli "liian puhekielimäistä" minun makuuni. Noh, eihän tämä superpitkä ollut, joten sen luki hyvinkin vauhdilla, mutta jokin tässä vaan ontui. Ehkä uskoisin kuitenkin lukevani jatko-osan joskus.
Arvosana: 7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitoksia muistamisesta ;)