sunnuntai 27. elokuuta 2023

Rehellisiä ajatuksia omasta kirjasta

Pitihän se ottaa omiin pikku kätösiin ja alkaa lukea vaikka se jotenkin hirvittikin. Henkilökohtaisesti eniten harmitti se, että oikolukuun ei ollut suoraan sanottuna varaa ja kauhulla mietin miten paljon virheitä tekstissä tulee olemaan vaikka se tulikin syynättyä tuhottomia kertoja läpi. Onnekseni huomasin, että omaan silmään sattuvat virheet olivat melko vähäisiä ja joissakin lauserakenteissa tai sanojen käytössä oli pientä huolimattomuutta. Pohdin myös tarinoiden pituutta. Kirjoitin tarinat jo vuosia sitten ja niiden olikin tarkoitus tuolloin olla lyhyttarinoita. Mietinkin olisiko niihin halutessaan saanut enemmän tekstiä ja syvyyttä vielä ennen julkaisua, mutta rehellisesti ajateltuna uskon että ei. Ne olivat sen ajan ajatuksen virtaa ja mielikuvitusta ja koen, että olisin jotenkin pilannut tarinat lisäämällä niihin sivuja vuosia myöhemmin. Jos joku hakee tarinalta syvyyttä ja syvällisyyttä, niitä näistä ei löydy. Tarinat ovat kevyttä luettavaa ja tarinan juoni etenee normaalia nopeammin kuin kokonaisessa isossa kirjassa, jossa on vain yksi tarina. 

Tarinat itsessään ovat erittäin viihdyttäviä ainakin minusta. Ehkäpä kirjoittajan pitää vähän pitääkin siitä mitä on luonut, eikö? Minulle niillä on viihdearvoa ja hahmot ovat omia "kultamussukoita", jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Kaiken kaikkiaan en ole kyllästynyt näiden lukemiseen. Sanoisin, että luvassa on kevyttä kesäviihdettä ihmisille, jotka tykkää heittää aivot narikkaan ja lueskella mm. kuumista kohtauksista. Toivottavasti joku muukin saa näistä tarinoista hyvän mieleen ja kokee ettei ole heittänyt aikaansa täysin hukkaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)