Maleficent - Pahatar

Vuonna 1959 Prinsessa Ruusunen näki päivänvalonsa Erdmann Pennerin kynästä Disneyn tuottamana satuklassikkona joka oli kuudestoista koko perheen elokuva. Sadusta ollaan kuultu monia eri versioita mm. Grimmin veljesten sekä Charles Perraultin ansiosta, mutta vuonna 2014 elokuva herää todella henkiin.

Elokuvan nimi ei olekaan tyypillisesti Prinsessa Ruusunen vaan Maleficent eli Pahatar joten tästä voi jo päätellä, että asetelma tulee olemaan hieman erilainen. Elokuva kyllä vetäisee katsojansa taianomaiseen maailmaan heti ensi minuuteilta lähtien ja visuaalinen kauneus lumojaa katsojansa etenkin 3D:nä katsottaessa.
 

Vaikka pidänkin Angelina Joliesta todella paljon näyttelijänä, olin alkuun hieman skeptinen siitä, että hänet nähtäisiin Pahattaren roolissa. Huoleni oli kuitenkin turha koska Jolie veti kyllä naisen roolin täysillä loppuun asti aina ilkeydestä hiukan hellempäänkin tunneskaalaan.

Kolme haltiakummia oli kyllä yhtä pöhelöitä kuin odottaa saattoikin ja heidän säätämisensä aiheutti muutamat naurutkin elokuvan aikana. Yhtenä kummeista nähdään Potteristakin tuttu Imelda Staunton, joka esitti Potterissa ilkeää Dolores Pimentoa.

Hauska keksintö oli Pahattaren korppi (Sam Riley), jolla oli kaikesta huolimatta hyvä sydän, mutta joka kuitenkin totteli johtajansa käskyjä. Varsinaisessa elokuvassahan korppi taisi olla vaan korppi, ei ihminen tms.

Ainut, joka ei minua vakuuttanut oli Auroraa esittävä Elle Fanning, joka oli kyllä varsin herttainen tyttö, mutta joka ei minusta sopinut rooliinsa laisinkaan. En vain jostain syystä nähnyt häntä prinsessana.

Siinä missä prinssi Philip jäi melko pienehköön rooliin, Pahatar korjasi potin ja näytti hiukan erilaisen tarinan ja hiukan erilaisesta näkökulmasta kuitenkin ollen melko uskollinen kaikkien rakastamalle tarinalle.

Suosittelen kaikille satuklassikon ja fantasian ystäville ehdottomasti. Elokuva lumoaa katsojansa alusta loppuun!