Faunoidit

Faunoidit on Annukka Salaman (s. 1980) luoma trilogia. Se kertoo 17-vuotiaasta Unnasta, jolla on erikoisia kykyjä. Hän on ketterä kuin orava ja skeittaa kuin ammattilainen. Mikään talo ei ole hänelle liian korkea kiivettäväksi. Unna luulee olevansa maapallon ainut friikki kissanaisen ja hämähäkkimiehen lisäksi kunnes hän tutustuu Rufukseen, joka on samanlainen kuin hän, hänelläkin on voimaeläin. Komean ja vetovoimaisen Rufuksen kautta Unna tutustuu faunoidien maailmaan ja uusin ystäviin Ronniin, Jooneen ja Vikkeen. Lisäksi Unna saa tietää, että hänessä on muutakin erikoista kuin oravan sielu.

Annukka Salama facebookissa

Sarjan virallinen kotisivu


KIRJAT:
1. Käärmeenlumooja (2012)
2. Piraijakuiskaaja (2013)
3. Harakanloukku (2014)

Käärmeenlumooja

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Kotieläinalueella kävi kuhina, vaikka kello oli jo yli kahdeksan. Lapsia tungeksi aitausten ympärillä, ja varsinkin kanala oli tukossa, koska hoitajat heittelivät siellä juuri kanoille jyviä. Alueella oli muutama onneton aitaus ja koppi. Ilmassa tuoksui ummehtunut lampaan turkki ja karsinoiden kuivikeheinät. Unna pysähtyi metallisen aidan viereen lukemaan suurta valkoista kylttiä.

"Ei hitto, mutta tää porukka on sekasin. Kattokaa näitten lampaitten nimiä."

Pikku-Määkivä, Iso-Määkivä, Määkivä, Utsiputsi... Jorma Kuoppanen.

"Jorma Kuoppanen", Vikke sanoi ja naurahti. "Onks niitten mielikuvitus lopahtanu siihen, ku maailman tylsin lammas, Kuoppasen Jorma on syntynyt? Vai onko synnytyksessä mennyt jotain vikaan? Kauheella paniikilla hätäkaste karitsalle. Äkkiä vaan eka nimi, mitä mieleen tulee. Eläinlääkäri heittää lennosta, että miten ois vaikka Jorma Kuoppanen?"

Unna kikatti.

"Mitä helvettiä", Joone sanoi ja nojasi verkkoaitaan. "Jorma Kuoppanen? Pitääkö ne jumalauta ihmisiäkin näissä häkeissä?"

Unna nauroi. Poskiin sattui.

"Kai se on joku ohjaajan tai hoitajan nimi. Varsinainen tähti, niinku joku leijonankesyttäjä", Rufus mutisi.

"Se oiski hyvä, jos tulis sellanen kuulutus", Vikke sanoi ja madalsi ääntään, "hyvät messuvieraat, 15 minuutin kuluttua Anita Hirvosen ja Unna Oravaisen ruokinta tyrannosaurus rex-aitauksessa. Lapsille poniajelua."

Joone nauroi. "Joo. Niitä pidettäs omassa saaressa, 30 000 voltin jännitteellä suojatussa aitauksessa. Pikku-Määkivä laskettas sinne valjaissa alas, ja vähän aikaa kuuluis määkimistä. Sit murinaa ja sihinää, ja puitten latvat heiluis. Lapset porais, ja kansa ois viihdytetty."

(Käämeenlumooja, s. 185-186)

"Vaikka kansikuva alkuperäisessä kirjassa on vähän mitäänsanomaton, oli kirja kuitenkin raikas kuin keväinen tuuli. Hahmot puhuvat kirjassa puhekielellä ja se saa jotenkin kirjan tuntumaan vielä enemmän perussuomalaiselta kuin voisi kuvitellakaan. Mietin heti, että tapahtumat keskittyvät johonkin helsinkiin tai vastaavaan, koska tekstissä oli muutamia slangisanoja, joita en ollut ikinä kuullutkaan. Kirjassa on aikamoista teinimeininkiä, mutta ei se haitannut, sitähän se teininä oleminen on. Typeryyksiä ja välillä huonoa vitsinheittoa. Vaikka vitsit olivat välillä huonoja, nauroin pariin otteeseen melkein vedet silmissä. Unna on aika erikoinen persoona, jonka elämää määrittelevät säikyn oravan vaistot. Hän on kaikessa normaaliudessaan täysin tyypillinen teinityttö. Kirja tursuaa kummallisia nimiä ja jos jonkinlaista nuoren elämään mahtuvaa tapahtumaa, mutta tässä ei vielä kauheasti päästy faunoidien ja muiden hahmojen maailmaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraava kirja tuo tullessaan."

ARVOSANA: 9

Piraijakuiskaaja

"Rufus ja Unna. Ihan kuin joku King Kong ja Naomi Watts."

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Vauhdikas skeittarimimmi lautaili sarjan avausosassa suoraan lukijoiden sydämiin. 

Kakkososassa faunoidijengi tuulettaa Kalifornian auringossa, jossa Joonea kuumottavat soljuvat kitarasoundit ja paikallisen studion tarjoama levytysdiili. Jännitettä ilmaan tuovat myös aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari ja Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä. Parin rakkaustarina tuntuu olevan kirjoitettu tähtiin, mutta tekeekö se siitä ikuisen?

Piraijakuiskaajan kyydissä tunteet ovat kuumia, vaahtopäät korkeita ja metsästäjien moraali kylmäävän matala. Sekä sydän että surffilauta heittävät volttia Unnan ja faunoidijengin ihmeellisiä tapahtumia vilisevällä lomalla!

Harakka vinkkasi lentoemännälle ja tilasi uuden drinkin lisäksi kaksi kaljaa. "Mä en selvinpäin noita sun juttujas jaksa koko matkaa."
"Kannattaaks sun oikeesti juoda tiukkoja?" Vikke kysyi ja kohotti toista kulmaansa.
Unna naurahti. "Mikä moraalinvartija susta on tullu?"
"Ei Joone kestä viinaa. Sen salainen alter ego pääsee taas valloilleen huomenna. Se on kauheeta katseltavaa."
"Mikä?"
"The Incredible Hangover Man. Sellainen darra, että jätkä ei pysty ees liikuttaan silmiään tai puhumaan oksentamatta."
"Kismet-krapula", Joone sanoi. "Niin huono ettei sanotuksi saa."
"Voi jumalauta teidän juttuja", Rufus mutisi. "Meno on taas ku Mensan kesäkokouksessa."

(Piraijakuiskaaja, 114-115)

"Kyllä tätä porukkaa on ollut ikävä. En taas muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin näiden hahmojen uskomattomille letkautuksille. Juuri älytön huumori tekee Salamasta yhden parhaista kirjailijoista. Tässä kirjassa päästiinkin sitten vähän enemmän tutustumaan faunoidien maailmaan mikä jäi ensimmäisessä kirjassa aika paljon sivuun. Enemmän toki olisin kaivannut päähenkilöiden ja metsästäjien välille säpinää, mutta kaikki räjäyttävä toiminta tapahtui oikeastaan vasta kirjan loppupuolella. Nuorten matkaa ja siellä tapahtuvia kokemuksia oli kyllä kuvailtu hienosti ja melkein välillä luuli itsekin olevansa paikan päällä. Uudet hahmot toivat vähän särmää tarinaan vaikka Nemo jäikin mielestäni vielä aika pinnalliseksi hahmoksi. Eden sen sijaan herätti kiinnostusta ja hänen kanssakäymisensä erään toisen hahmon kanssa oli mahdottoman herkullista luettavaa. Heistä kuulisin mieluusti vielä lisää jatkossakin. Rufus oli tässä kirjassa hiukan ärsyttävä koska hänen suojelunhalunsa Unnaa kohtaan meni vähän yli. Joone oli tietenkin oma valloittava itsensä ja Vikke tottakai aivan omaa luokkaansa, todella mahtava kaikkine kettuiluineen. Hiukan kohottelin kulmiani muutamilla epäloogisille jutuille tarinassa, mutta eivät ne kauheasti häirinneet. Loppu oli kyllä aika säpäkkä, mutta ehkä liian nopeasti ohi. Yllätyin kyllä todella Unnan menneisyydestä ja siitä, mitä siitä seurasi, joten ehkä hiukan suru puserossakin tuli lopetettua tämä kirja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin aivan mahtava lukukokemus enkä malta todellakaan odotella seuraavaa osaa! Mietin tässä, että onko jokaisella kirjalla ns. oma päähahmonsa. Ensimmäisessä osassa oli Unna ja Rufus, tämän uusimman kirjan nimi viittaa taas erääseen toiseen hahmoon ja kolmannen voisi kuvitella liittyvän Jooneen mikäli kirjan nimi pysyy sellaisena kuin se nyt on?" 
ARVOSANA: 8½

Harakanloukku

"First you wanna kill me, then you wanna kiss me."

Suosikkitrilogian päätösosassa vaara ja viettelys kulkevat käsi kädessä. Viken katoaminen heittää Rufuksen ja Unnan olosuhteisiin, joista yksikään faunoidi ei ole palannut elävänä.

”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

"Olihan tätä jo odoteltukin! Siinä missä kaksi ekaa osaa kutkutteli nauruhermoja ja meno oli rennon letkeää, tässä kolmannessa osassa oli rutkasti enemmän jännitystä ja hurjia tapahtumia, joten aiemmille osille tyypillinen huumori jäi taka-alalle vaikka sitä tässäkin tekstissä viljeltiin. Salama on tällä kertaa onnistunut heittämään pussukkaan päähenkilöiden lisäksi tappajia, heidän irvokkaita elintapojaan, seikkailua tappajakaupungissa ja hiukan veren roiskutustakin saaden aikaiseksi hämmentävän ja poskia kuumottavan sekoituksen toimintaa ja tiukkoja tilanteita. Jostain syystä en ole syttynyt kirjoissa erityisesti Joonelle, joten ne osat jäivät minulle vähän toisarvoiseksi Unnan ja Rufuksen rinnalla, joskin olisin kaikista mieluiten lukenut lisää Ronnista ja Edenistä. Makunsa kullakin! Pidin kyllä todella tästä kirjasta jossa oli tapahtumaa ja mielikuvitusta venytettiin ihan urakalla aiempiin enemmän todentuntuisiin osiin verrattuna. Harmittaa, että tämä tarina oli tässä, mutta ehkä me saamme vielä niitä faunoidi-tarinoita luettavaksi. Upea lukukokemus!"

ARVOSANA: 8