perjantai 30. elokuuta 2013

Toinen todellisuus

(The Otherworld series)

Yasmine Galenornin sähköä rätisevä trilogia kertoo kolmesta sisaruksesta, jotka ovat matkanneet toisesta todellisuudesta tavallisten ihmisten keskuuteen suojellakseen heitä pahoilta voimilta. Camille on kaunis noita, Delilah ihmiskissa ja Menolly on vampyyri. Jokainen kolmesta kirjasta kertoo yhden sisaren tarinan. Ensimmäisessä osassa sisarukset kuulevat kollegansa murhasta ja alkavat tutkia tapausta. Pahuuden voimat ovat nostamassa päätään ja Camillen on löydettävä yksi monista amuleteista, jotka yhdistettyinä toisiinsa voisivat saada maapallon ja toisen todellisuuden sekasorron valtaan. Lisäksi noitakaunottarella on huolenaan komea Trillian ja viekas Morio.

Ilmeisesti ensimmäisen kirjan suosio ei ollut riittävä koska jatko-osia ei ole kuulunut.



Kirjat: 
1. Witchling (suom. Noitanainen, 2010)
2. Changeling
3. Darkling
4. Dragon Wytch
5. Night Huntress
6. Demon Mistress
7. Bone Magic
8. Harvest Hunting
9. Blood Wyne
10. Courting Darkness
11. Shaded Vision
12. Shadow Rising
13. Haunted Moon
14. Autumn Whispers
15. Crimson Veil
16. Priestess Dreaming
17. Panther Prowling
18. Darkness Raging
19. Queen of Dusk & Shadow
20. Autumn's Daughter
21. Blood Bonds


Noitanainen

"Olemme D’Artigon siskokset: puoliksi ihmisiä, puoliksi yliluonnollisia olentoja. Olemme neuvokkaita ja seksikkäitä Toisen Todellisuuden Tiedustelupalvelun agentteja. Erikoinen verenperintömme saa kuitenkin yliluonnolliset kykymme lamaantumaan aina väärään aikaan. Kun siskoni Delilah on stressaantunut, hän muuttuu juovikkaaksi kissaksi. Siskoni Menolly puolestaan on vampyyri, joka yrittää edelleen päästä jyvälle siitä, miten olla elävä kuollut. Entä minä? Minä olen Camille – kauhean hyvä noita… Taikavoimani ovat valitettavasti yhtä arvaamattomia kuin sää, minkä viholliseni joutuvat pian kokemaan kantapään kautta.

Wayfarer Inn -pubi on ihmisten ja yliluonnollisten olentojen paikallinen kohtaamispaikka sekä portaali toiseen todellisuuteen. Siellä on tapahtunut murha – kollegamme, agentti Jocko on surmattu. Jokainen vihje osoittaa sieluja pyydystävään, maanalaisen maailman häikäilemättömään demonijohtaja Varjosiipeen. Demonin tavoite on tuhota ihmiskunta ja muuttaa maapallo ja toinen todellisuus hänen omiksi, yksityisiksi leikkikentikseen. Meidän tehtävämme on estää Varjosiipeä ja tämän käskyläisiä hiipimästä maan päälle. Nuo paholaiset ajattelevat kaiken onnistuvan hetkessä, ja jos esteenä ovat ainoastaan tunaroivat siskoni ja minä, kuinka he voisivat epäonnistua? Mutta meillä on heille salaisuus: oli taikuutemme kuinka arvaamatonta tahansa, me D’Artigon tytöt olemme todellisia tulisieluja ja taistelemme viimeiseen asti…"

"Noitanainen vie lukijansa täysin erilaiseen fantasiaolentojen maailmaan, jossa ihmiset elävät rinnakkain yliluonnollisten olentojen kanssa. Mielikuvitusta ei ainakaan tämän teoksen kanssa ole puuttunut ja pidin paljon kirjan juonesta ja hiukan sellaisesta salapoliisimaisesta menosta. Päähahmot itsessään tuntuivat aika pinnallisilta, mutta silti minä pidin jokaisesta eikä tästä kirjasta tuntunut tylsää hahmoa löytyvänkään. Kirja sisälsi erikoisuuksia aina keijuista kettudemoneihin sekä lohikäärmeistä gargoileihin. Mitä nyt arvosteluja olen lueskellut niin tämä kirja ei ole kovin monen suosikkilistalle päässyt eikä nyt ehkä omienkaan suosikkien joukkoon, mutta pidin tästä silti. Ihastuin hiukan älyttömään ja höperöön hahmojoukkioon, jotka tykkäävät puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja käydä vähän puuhailemassa pusikossa jos siltä tuntuu. Voisinpa melkein sanoa, että viihtyisin siskosten seurassa ja haluaisin ehdottomasti tavata tunteita kuumentavan Tulisuun. Sääli ettei jatkoa ole luvassa koska tarinan pääjuoni jäi vielä täysin auki."
ARVOSANA: 8½

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Noaidit

Essi Tammimaan trilogian tarina sukeltaa suomalaisiin maisemiin, lappiin ja saamelaisen mytologian keskelle. Aura on ihan tavallinen lukiolaisnuori, joka haaveilee kirjailijan urasta ja ihailee salaa lempibändinsä laulajaa. Hänellä on myös erikoinen kyky; hän pystyy näkemään merkillisiä unia, jopa valveilla ollessaan. Hänen unissaan seikkailee saamelaissoturitar, josta hän alkaa kirjoittaa myös kirjaa. Myöhemmin tytölle selviää mikä hänen uniensa tarkoitus on ja hän lähtee kohti huimaa seikkailua, jossa talvinen tuuli puhaltaa ja sudet ulvovat.


Kirjat:
1. Noaidin tytär, 2013
2. Noaidin tytär: Tulva, 2016
3. ?


Noaidin tytär

”Äkkiä huomaan liikkuvia varjoja metsässä. Ne lähestyvät molemmilta puolilta. Sydämeni alkaa hakata. Näkyjeni laukkaavat sudet. Nyt ne vaanivat minua.”

Aura on oikeastaan ihan tavallinen 16-vuotias tyttö, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Hän on alkanut nähdä näkyjä. Pahaenteiset näyt susista ja soturitartytöstä ajavat hänet kirjoittamaan tarinoita saamelaissoturittarista ja heidän maagisesta maailmastaan.

Kun tarinat julkaistaan kirjana, Aura huomaa, että hänen näkyjensä tyttö onkin täyttä totta, ja vihainen hänelle. Uhkaako hänelle käydä samoin kuin Risten-äidille, joka katosi metsien pimeyteen? Ja miten kaikkeen liittyy Maailman reunalla -bändin ihanan salaperäinen laulaja? Miksi Paju valitsi keikalla yleisön joukosta juuri Auran?

"Tämän ainakin luki hetkessä! Kirja on melko ohut ja helppolukuinen joten ei tämän kanssa ainakaan tarvitse märehtiä. Tykkäsin suuresti kirjan aloituksesta jossa oli selvästi aistittavissa normaalin lukiolaisnuoren elämän kaikkine onnistumisineen ja epäonnistumisineen, ja jotenkin salaa toivoin, että koko juonikuvio olisi keskittynyt sen ympärille vaikka onhan se sanomattakin selvää ettei se nyt oikein ole mahdollista kun on kyse saamelaismytologiasta. Kirja oli musta alusta loppuun melko tasapaksu. Välillä tuntui, että lukiolais-tytön ja lappi-tytön osiot kirjoitti eri ihminen. Pariin kertaan joudun kelaamaan lukemaani taaksepäin koska jotkut asiat tapahtuivat aivan merkillisesti ja piti jäädä miettimään miten mikäkin juttu oikein menikään eli hiukkasen sekavuutta aistin muutamassa kohtaa. Aura oli melko erikoinen tyttö, johon pystyn joltain osin samaistumaan, mutta muut hahmot jäivät minulle todella etäisiksi koko kirjan ajaksi. Kyllähän tällä itseään viihdytti sen aikaa kun sivuja riitti, mutta ei tämä kirja oikein jaksanut ihastuttaa ainakaan minua. Jatko-osan mahdollisesti kuitenkin luen."
ARVOSANA: 7- 


Noaidin tytär: Tulva

Auran suuri rakkaus, rokkitähti Paju, on Euroopan kiertueella Maailman reunalla -bändinsä kanssa. Muistot viime vuoden kauhuista piinaavat Auraa. Soturittarien metsä on mystisesti ummessa. Kaikki on niin kuin ennen, kunnes pahat unet alkavat.

Tulva uhkaa Kellokoskea, eikä Aura saa karistettua karmivaa kuvaa joesta nousevista kuolleista. Samaan aikaan toimittajat kiinnostuvat Auran ja Pajun suhteesta. Eräs toimittaja alkaa vainota Auraa ja vaarantaa lööpeillään tuoreen rakkauden lisäksi soturittarien salaisuuden.

Auran matka Lappiin paljastaa, että Kellokosken tulva on sidoksissa Lapin suuronnettomuuteen, Suvivaaran katastrofiin – ja kaiken sen takana ovat kuolleet soturittaret. Kuolleet nousevat kylmistä vesistä. He haluavat maansa takaisin tuholta ja saasteelta. Ja he odottavat Auralta siihen apua.


tiistai 27. elokuuta 2013

Sara Shepard - Paha

(Valehtelevat viettelijät, osa 5)

Rosewoodin idyllisessä kaupungissa Pennsylvaniassa neljä viettelevän kaunista ystävätärtä ei vain voi vastustaa kiusausta eksyä pahoille teille. Hanna haluaa hinnalla millä hyvänsä olla kaupungin kovin tyttö. Spencer haluaa kaivaa sukunsa salaisuudet esiin. Emily ei voi olla ajattelematta uutta poikaystäväänsä. Ja Arialla on vähän liian samanlainen miesmaku kuin äidillään. Nyt, kun Alin tappaja on lopulta saatu kiinni, tytöt uskovat olevansa turvassa. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, ja heidän pitäisi jo tietää, että minä näen kaiken...

"Huhuh, enpä haluaisi oleskellä näiden tyttöjen pöksyissä. Heillä tuntuu olevan enemmän ongelmia viikossa kuin normaalilla ihmisellä vuodessa. Juuri kun luulee pääsevänsä eroon yhdestä ongelmasta, toinen ilmaantuu. Välillä minulle tulee näitä lukiessa vähän epätodellinen fiilis A:n suhteen. Ei kukaan voi olla yhtä aikaa monessa paikassa ja tietää asioita noin paljon. Se ei vaan ole mitenkään mahdollista. Jotenkin en yllättyisi jos sarjan lopussa paljastuisi jotain todella shokeeraavaa A:n oikeasta henkilöllisyydestä, mutta enpä ala sitä nyt tässä toitottamaan. Katsotaan eteenpäin mitä tarina tuo tullessaan. Tässä kirjassa kirjailija oli ehkä vähän enemmän pureutunut tarinaan eikä se jäänyt sellaiseksi pintaraapaisuksi kuten ehkä aiemmissa kirjoissa. Tyttöjen toilailuista on kiva lukea, mutta edelleenkään tämä sarja ei herätä mitään kovin erikoisia tuntoja tällä suunnalla. Edelleen ihmettelen miksi tätä luen, mutta silti löydän aina uuden kirjan kätösistäni. Kenties haluan vain tietää mitä tytöille käy. Noh, mutta tämä oli ehkä hiukan parempi kuin edelliset kirjat, joten pisteet siitä!"
ARVOSANA: 7½

maanantai 26. elokuuta 2013

Osallistu kilpailuun!

Cassandra Claren maailma on täynnä yliluonnollisia olentoja sekä Varjometsästäjiä. Tätä Clary ei tiennyt todistaessaan murhaa klubilla, jota kukaan muu ei näe. Kuka onkaan komea Jace ja mikä on Muutoksen malja?

The Mortal Instruments : City of Bones - elokuva saa ensi-iltansa 30.8 täällä suomessa. Nyt jos et ole vielä tutustunut Varjojen kaupungit - sarjaan, kannattaa kiirehtiä ;)

Elokuvan soundtrackin arvontaan voi osallistua täällä!

lauantai 24. elokuuta 2013

George R. R. Martin - Korppien kestit

(Tulen ja jään laulu, osa 4)

Paljonko arvoinen kruunu on, kun korppi voi kestitä itseään kuninkaalla?
 
Korppien kestit jatkaa kertomusta Westerosin aatelissukujen kohtalon hetkistä. Suurten taisteluiden todellisia voittajia ovat haaskalinnut, muiden henkiin jääneiden on ponnisteltava selviytyäkseen.
 
Hautajaisten lomassa on aika laatia uusia suunnitelmia ja valita puolensa tarkkaan. Toisilla vanhat valat ovat vielä muistissa, toiset solmivat innolla uusia liittoja. Jotkut antautuvat intohimon vietäviksi, kun taas laskelmoivimmat tietävät, että ”rakkautta ei voi syödä, sillä ei voi ostaa hevosta eikä se lämmitä huoneita kylminä öinä”.

George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, mm. neljä Hugoa, kaksi Nebulaa ja World Fantasy Awardin.

"No niin, nyt se urakka on vihdoin ohi! Vaikka rakastan Game of Thronesin maailmaa niin välillä tuntui siltä, että sivumäärä ei millään pienene vaan se suurenee hetki hetkeltä. Minä olen niitä lukijoita, jotka tykkää enemmän lukea jotain kevyttä kuin yli kuusisataa sivua pientä printtiä, joka kuhisee erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Suurin osa on tietysti tuttuja sarjankin kautta, mutta jotenkin kirjaa lukiessa uusia hahmoja tuntuu tursuavan joka sivulla ja se on enemmän turhauttavaa kuin mielenkiintoista. Tästä kirjasta puuttui ehkä ne omat suosikkihahmot, mutta hyvin mielenkiinnolla seurasin miten asiat alkoivat edistyä. Ja olin todella tyytyväinenkin joihinkin asioihin kirjan loppupuolella. Alan myös lämmetä Jaimelle entistä enemmän koska se hahmo vaan on muuttunut matkan varrella niin paljon ja hyvä niin. Minä suorastaan halveksin Lannistereita enkä varmasti ole ainut. Vaikka tarinan kulusta on mukava lukea, kirja tuntui välillä todella pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Varsinkin niiden hahmojen kohdalla, jotka eivät itseä henkilökohtaisesti kiinnostaneet. Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin tämän lukea ja jatko-osatkin mitä luultavimmin luen mikäli ne nyt joskus suvaitsee tulla suomeksi."
ARVOSANA: 8

perjantai 23. elokuuta 2013

IIK ;)

Iiiihan pakko hehkuttaa! On ollu niin ankeen harmaata joten piristi kummasti, että Annukka Salama oli laittanut Faunoidit-sarjan kotisivuille lainauksen Piraijakuiskaajan arvostelustani. Hih, tulipas hyvä mieli! :) Salamalla on muutenkin uudistetut nuo sivut. Toooodella hienot!

Demistäkin löytyy muuten tuo kirjoittamani pätkä ;)



Tsekkaa Faunoidi - sarjan kotisivu!

P.S. Korppien kestit loppusuoralla! HUH!

lauantai 10. elokuuta 2013

Kerstin Gier - Safiirinsini

(Rakkaus ei katso aikaa, osa 2)

Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynillä ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maailman pelastaminen. Tai se, kuinka oppia tanssimaan menuettia. Kumpikaan ei ole aivan yksinkertaista!

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää. Muutoin halki aikojen kulkevasta rakkaudesta ei tule yhtään mitään.

"Vaikka tämä kirjasarja ei suosikkeihin lukeudukaan niin tässä on jotain sellaista kummallista vetovoimaa. Huomaat lukeneesi sitä pidempään kuin oli tarkoitus ja huomaat ajattelevasi, että "jospa vielä yhden luvun lukisin". Kirjassa on kyllä tapahtumaa tasaisesti alusta loppuun ja Gwenin sukkela kerronta huvittaa ja viihdyttää yhtä aikaa. Hän on ehkä yksi parhaista naishahmoista lukemissani kirjoissa. Gideonista en osaa sanoa oikein mitään. Tässä kirjassa kirjailija sai lukijansa varpailleen ja kiristelemään hampaitaan ailahtelevaisen pojan ansiosta, jonka mielenliikkeitä ei voinut arvioida mitenkään. Kaikki hahmot tässä sarjassa ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja ennen kaikkea onnistuneita. Hiukan välillä jouduin kelaamaan kirjan tapahtumia päässäni koska tässä tietenkin hypitään menneisyyteen ja takaisin, joten tapahtumien ymmärtäminen oikeassa järjestyksessä oli joskus hiukan vaivalloista. Kirjailija on todella luonut aikamatkaajan maailman, jota en ainakaan minä, tavan talliainen lukija, pysty edes täysin sisäistämään. Jotenkin kirjan juoni jäi minulle hiukan arvoitukseksi. Viihdyttävä kirja, jonka seurassa vietti mieluusti aikaansa."
ARVOSANA: 8½

torstai 8. elokuuta 2013

Nicholas North

Myyttinen tarina samaanisotureineen ja kalevanpoikineen perustuu Antti J. Jokisen ja  Matthew B:n elokuvakäsikirjoitukseen nimeltä Nicholas North - The Curse of The Hellion. Kirjailia Ilkka Auerin ja käsikirjoittaja Antti Jokisen huimasta fantasiatrilogian ensimmäisestä osasta on suunnitteilla elokuva. Se kertoo kymmenen suven ikäisestä pojasta Nikolaksesta, joka menettää vanhempansa eräänä hyisenä iltana. Nuori poika eksyy varkaiden keskelle ja varttuu siellä tietämättömänä suurista salaisuuksista, joita hän kantaa sisällään. Kun ilkeä Kalmatar uhkaa tuhota kaikki kylät saadakseen haluamansa, Nikolas nousee pahuutta vastaan siiliystävänsä Hessin kanssa. Ja siitä alkaa heidän seikkailunsa...




Kirjat:
1. Kalmattaren kirous, 2013
2. Sammon ryöstö, 2014 
3. ?


Kalmattaren kirous

Mielessäni kaikuvat Väinämöisen sanat: "Pojalla on kaksi sydäntä, hänestä tulee vielä legenda, ja hänen nimensä tulee kirjoitetuksi tähtiin Pohjantähden rinnalle. Mutta vain jos hänen vanhempansa keräävät rohkeutensa ja tekevät niin kuin minä käsken."

Nikolas on tuomittu tuottamaan huonoa onnea läheisilleen. Syynä onnettomuuksiin on pimeyden voimien haltijatar. Nuorukaisella on jotain minkä Kalmatar haluaa, keinolla millä hyvänsä.

Karunkaunista kalevalaista maata uhkaavat pimeyden voimat. Kasvaako nuoresta Nikolaksesta pohjoisen kansansa pelastaja? Kuinka käy Saran, suloisen ihmiskeijun?

"Kalevala ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut minua millään muotoa koska olen aina ollut enemmän kiinnostunut muiden maiden historiasta ja mytologiasta. Kirjaa aloitellessakin ehkä hiukan pyörittelin silmiäni Väinämöisen ilmaantumiselle. Odotin jonkinlaista innostusta tekstiin aloittaessani lukemista, mutta sitä ei vain tullut. Kirja jäi pidemmäksikin aikaa pöydälle odottamaan lukemista koska en olisi millään jaksanut tarttua siihen. Luojalle kiitos kirja ei ole kovin paksu ja sen lukee helposti päivän aikana. En tiedä onko kirjaa kirjoittaessa nimenomaan ollut tämä tarkoitus, mutta minusta tämä vaikutti enemmänkin hömpältä lasten sadulta kuin jännittävältä tarinalta suuresta sankarista. Tapahtumat vaihtuivat tiuhaan tahtiin ja välillä en meinannut itsekään pysyä tapahtumien mukana. Kaikenkaikkiaan tämä ei sytyttänyt minun sisälläni minkäänlaista kipinää vain sai minut huokailemaan pelkästään ärtyneenä. En usko, että tulen lukemaan jatko-osia."
ARVOSANA: 6½ 


Sammon ryöstö

Sarjan toisessa osassa Nikolas saa vainajilta käskyn lähteä Tuonelanvirralle, ja tuota tähtiin kirjoitettua käskyä nuorukaisen on noudatettava. Kuka saa haltuunsa ihme-esine Sammon ja Pohjolan herruuden? Päihittääkö Nikolas pahan voimat?

 

P.C. & Kristin Cast - Vapautettu

(Yön talo, osa 8)

Neferet hallitsee Yön talossa, mutta Isle of Skyellä vallitsee rauha. Zoeyn rinnalla on Stark, maailman uskollisin ja seksikkäin soturi. Miksi palata enää koskaan?

Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa on vain osittain ihminen. Refaimin täytyy pettää joko isänsä tai rakastettunsa. Mikä on siteistä vahvin - ystävyyden, rakkauden vai veren side? Ja voiko valasta vapautua?

"Olen löytänyt innostukseni uudelleen tähän sarjaan parin viimeisimmän osan myötä joten oli pakko siirtää muut kirjat sivuun tämän kolahtaessa postiluukusta. Zoey itsessään ei ole minua kiinnostanut enää hetkeen koska jotenkin hänen asenteensa on ärsyttävä ja hän tuntuu välillä olevan hiukan liikaa itseään täynnä. Yön talon maailma kuitenkin vangitsee ja tottakai syötävän söpö pari Stevie Rae ja Refaim, joiden ansiosta tirauttelin kyyneleitä kirjan loppupuolella. Heistä voisi lukea vaikka kokonaisen kirjan. Tämäkin kirja hujahti alusta loppuun nopsaan koska oli hyvin helppolukuista ja tätä nyt vaan oli pakko ahmia! Itse sarjan juoni tuntuu ajoittain vähän tahmealta kun miettii, että sen olisi saanut näppärästi hiukan vähempäänkin määrään kirjoja eikä sitä olisi tarvinnut venyttää, mutta toisaalta en ole vielä valmis luopumaan Yön talosta, joten otan innolla seuraavatkin osat vastaan! Kirjoille tyypillisesti tässäkin oli vähän sellaista teinimäistä meininkiä, mutta nokkelat tokaisut saivat minut tällä kertaa lähinnä hymähtelemään hyvin huvittuneesti. Jatkoa jään janoamaan!" 
ARVOSANA: 8½

lauantai 3. elokuuta 2013

George R.R. Martin - Miekkamyrsky 2

(Tulen ja jään laulu, osa 3)

Vanha susi on poissa, nuori on mennyt etelään pelaamaan valtaistuinpeliä, ja jäljellä on vain aaveita.
 
Miekkamyrsky jatkaa kertomusta Seitsemän kuningaskunnan kohtalon hetkistä. Muurin takana valtavat ihmisjoukot ovat liikkeellä kannoillaan uhka, jollaista etelässä ei osata enää edes kuvitella. Toisaalla lohikäärmeiden äiti, maanpaossa oleva Daenerys Myrskysyntyinen, hakee omaa rooliaan kuningattarena jonka tehtävä on vallata synnyinmaansa takaisin.
 

Kaiken keskipisteessä on kuninkaiden koitoksen pirstoma Westerosin valtakunta. Sota on jättänyt jälkensä myös sen asukkaisiin, eivätkä monet haavoista koskaan parane. Aatelissukujen välienselvittely jatkuu, ja uusia liittoja solmitaan yhtä nopeasti kuin vanhoja särjetään. ”Olen oppinut, ettei rakkaus ole aina viisas. Se voi johtaa meidät mielettömiin tekoihin, mutta me seuraamme sydäntämme… minne se sitten ikinä meidät viekin.”

"Jeij, minä tein sen! Luin ensimmäisen, GoT - kirjani! Yritin aiemmin lukea Valtaistuinpeliä, mutta en pääsyt kuin puoleen väliin kun jätin kirjan kesken. Olen rakastunut sarjaan kausi kaudelta ja olin aivan tuskissani kun kolmas kausi päättyi, joten siitä ahdistuneena hommasin tämän kirjan koska se on jatkoa kolmannelle kaudelle. Aika monia asioita tosin tässäkin oli, jotka näin jo kolmannella kaudella, mutta mukaan tuli myös paljon uusiakin juttuja. Luoja, että tämän kirjan lukeminen oli varsinkin alussa todella vaikeaa. Teksti on sellaista mitä pitää lukea ajatuksen kanssa tai sitten jättää kirja kokonaan välistä. Mitä pidemmälle tosin kun luki, sitä enemmän alkoi sisäistää kirjaa ja sen tapahtumia. Joidenkin hahmojen kohdalla hiukan kurtistelin kulmiani kun en tiennyt tai muistanut ketä he olivat, mutta tähän kirjaan pääsi mukaan aika hyvin kunhan on vain katsonut kolme kautta itse sarjaa. Sanoisin, että Castameren sateisiin liittyvä kohtaus oli paljon laimeampi kirjassa kuin itse sarjassa. Oli mielenkiintoista lukea mihin suuntaan tarina etenee ja arvuutella millä tavalla nämä asiat tuotaisiin esiin sarjassa, vai tuotaisiinko ollenkaan. Daenerys on kyllä edelleen yksi suosikeistani, mutta suosikkilistalle mahtuu ehdottomasti Arya, Hurtta, Tyrion ja Bronn. Niinpä laitoinkin seuraavan osan varaukseen kirjastoon. Saas nähdä miten sen kanssa käy."
ARVOSANA: 8½